Grundstenin suku - kirja
Mauno Valtosen vuonna 2001 julkaisema sukuteos kertoo sukumme päähaaraan kuuluvan Jacob Grundstenin jälkeläisiä. Mauno huomauttaa kirjan esipuheessa, että lukijan on hyvä muistaa kuntamuodon muutokset 1860-luvulla, jolloin esimerkiksi Mynämäestä erotettiin omiksi kunnikseen Mietoinen ja Karjala TL. Karjala TL liitettiin kuitenkin takaisin Mynämäkeen 1.1.1977. Nyttemmin myös Mietoinen on jälleen osa Mynämäkeä. Myös ns. englaavitiloja on siirretty ympäröivään kuntaan.
Sukututkimusmateriaalin keräily on suoritettu vuosina 1977-1999 ja lisäilty viimeksi vuonna 2000.
Kirjan ensimmäinen taulu on talollinen Michel Jacobsson Mietoisten Hiippavuoren Marttilan sotilastilalta, jossa hän asui 1706-1720. Tästä edetään jälkeläispolvissa siten, että Michel Jacobsonin lapsista mainitaan vain Michel Michelsson Ahlund (1721-1783) ja edelleen hänen viidestä lapsestaan on kirjaan otettu jatkotutkimuksiin vain Anders Michelsson Grundsten (1745-1810). Anders Grundsten avioitui Mynämäen Lepistöllä syntyneen Maria Simonsdotterin kanssa ja heille syntyi kahdeksan lasta, joista vain Jacob Andersson Grundsten on otettu jatkotutkimuksiin. Varsinainen jälkipolvihaarojen esittely alkaa Anders Grundstenin pojan Jacob Andersson Grundstenin jälkeläisistä.
Painettu teos on loppuunmyyty. Kirjaa voi ostaa PDF-tiedostona hintaan 20€. Toimitustapa sähköpostissa tai CD-levyllä. CD-levyllä toimitettaessa hintaan lisätään postituskulut.
Teoksen nimi: Grundstenin suku - sukututkimus
Kirjoittaja ja kustantaja: Mauno Valtonen
Sivumäärä: 201
Julkaisuvuosi ja -paikka: 2001,
Mynämäki